Konsultointia vammaisasumispalveluihin

Essin konsultointi vammaisasumispalveluihin

Kokemusasiantuntijamme voit tilata vammaisasumispalveluihin liittyvissä asioissa.

Vammaisasumispalvelun asiakas on henkilö, joka asuu vammaisille tarkoitetussa tuetussa asumisyksikössä. Asukkaan hyvinvoinnin ja palvelun laadun varmistaminen on asumispalveluissa erityisen tärkeää, koska asiakkaat tarvitsevat tukea päivittäisissä toiminnoissa. Miten esimerkiksi varmistaa, että asiakas tuntee olonsa turvalliseksi ja kuulluksi? Miten varmistaa se, että asiakas tuntee itsemääräämisoikeutensa toteutuvan ja että hänen yksityisyyttään kunnioitetaan?

Olen asunut kahdessa eri vammaisasumispalveluyksikössä ja toisessa niistä kokenut, että itsemääräämisoikeuteni ei toteutunut. Tämä on inspiroinut minua kehittämään kyselyn tyytyväisyydestä vammaisasumispalveluihin, jonka olen testannut ja todennut toimivaksi.

Palveluni voi sisältää esimerkiksi anonyymin tyytyväisyyskyselyni perusteella tehtävän yhteenvedon asukastyytyväisyydestä ja tarpeelliseksi näkemäni kehittämisehdotukset konsultointipalveluna. Palveluun voi sisällyttää myös yleiset kehittämisehdotukset palveluasumisen laadun ja toiminnan parantamiseksi. 


 

Tilaamalla meiltä tuet yhdenvertaista työelämää.

Osuuskunta Live Flow on osa Live-säätiötä.

Osuuskunta Live Flow
Puh.: 040 667 1777 / Hanna
info@liveflow.fi
Käyntiosoite:
Kiannonkatu 2
02650 Espoo
www.liveflow.fi
Y-tunnus: 3087624-9